Talven lumityöt

Vuosi on vaihtunut lumisissa merkeissä. Upeat lumi- ja pakkaskelit ovat hellineet Turun talousalueen asukkaita, ja talvi on näyttänyt parhaat puolensa. Siinä missä lumityöt työllistivät meitä ennen vuodenvaihdetta vain kerran, tammikuussa lumilähtöjä oli jo useampia. Helmikuun alussa saimme hetken hengähtää, mutta kuukausi päättyi komeasti kahteen lumilähtöön – jouduimme painamaan täyden työpäivän jopa sunnuntaina.

Torstaina olimme liikkeellä jo varhain; herätyskellot soivat kello viisi, kun kaupunki vielä uinui. Tuohon hetkeen mennessä suurin osa yön lumisateesta oli jo laskeutunut maahan. Lähdimme matkaan kahden partion voimin: toinen rykmenttimme otti haltuunsa laajemmat piha-alueet aurauskaluston tukemana, kun taas toinen ryhmä operoi pienemmillä ja ahtaammilla pihoilla lihasvoimin.

Aamuni alkoi noutamalla synttärisankari suoraan kotiovelta. Heti autoon noustuaan päivänsankari totesi puoliunessa, ettei syntymäpäivän kuuluisi alkaa tällaisissa merkeissä. Lumityöt eivät kuitenkaan kelloa tai kalenteria katso, joten tuumasta oli ryhdyttävä toimeen.

Käsilumipartion urakka alkoi lenkin suurimmasta ja työläimmästä kohteesta. On strategisesti järkevää selättää vaativin paikka heti kärkeen; näin lumitöistä saa henkisen yliotteen, kun tietää vaikeimman olevan jo takanapäin. Lenkin toinen kohteemme odotti Hirvensalossa. Paritalon keittiössä paloi valo jo varhain, ja tuttu asiakas tulikin pihalle vaihtamaan muutaman sanan. ”Jaahas, pojat tulivatkin jo”, hän totesi miehelleen meidät nähdessään. Vaikka toinen partiomme jäsenistä on nainen, pimeässä on vaikea erottaa sukupuolia.

Myös käsilumipartion viimeisessä kohteessa asukas tuli pihalle juttelemaan. Hän pyysi, että voisimmeko puhdistaa hänen autonsa pihalla lojuvalla katuharjalla? Jouduin varmistamaan asukkaalta pariinkin kertaan, oliko hän aivan varma, ettei karkea harja vahingoittaisi maalipintaa. Kuulemma menetelmä oli hyväksi havaittu jo aiemmin. Täytyy myöntää, että isolla katuharjalla homma hoitui kolme kertaa nopeammin kuin perinteisellä autoharjalla. 

Yritin tiedustella auralenkin suorittaneelta kaksikolta, oliko heidän kierroksellaan sattunut mitään erikoista, josta voisin mainita blogissamme. Ei kuulemma jäänyt paljoakaan jälkipolville kerrottavaa, mitä nyt pojat olivat jälleen nähneet ison rotan lumitöiden ohessa. Pienen herättelyn jälkeen muistikin alkoi kummasti virkistyä. He innostuivat kertomaan, kuinka erinomaisesti yksi Littoisten vaikeimmista pihoista oli aurattu – se oli kuulemma suoritus, joka osuu kohdalle korkeintaan kerran vuosikymmenessä. Tuskinpa pojat enää yltävät vastaavaan laatuun. Hyvistä suorituksista on tietenkin syytä olla tyytyväinen, vaikka lopulta tämäkin tarina kääntyi taas pojille ominaiseen itsekehuun.

Lumilenkin jälkeen kokoonnuimme synttärilounaalle, jonka tarjoilut oli valmistettu alusta loppuun asti itse. Pääruokana nautimme riisiä ja kermaista härkäkastiketta, ja jälkiruokapöydässä odottivat sekä juustokakku että laskiaispullat. Päivänsankaria muistettiin tietenkin myös kukkasin. Ruokapöydässä alkoi välitön väittely siitä, kuka oli tehnyt käsilumityöt tehokkaimmin. Yksi yltyi kertomaan luoneensa lunta todella nopeaan tahtiin. Palautimme kaverin maanpinnalle ja kerroimme, että tavoitteenamme on nimenomaan päästä lumesta eroon eikä luoda sitä yhtään enempää.

Aterioinnin aikana taivaalta alkoi tuiskuttaa raskaita, märkiä rättejä. Ehdimme jo pohtia, pitäisikö alkupään kohteet käydä vetämässä toistamiseen läpi, mutta tilanne rauhoittui. Seuraavalle päivällä jäi talvitöiden osalta vielä kohteiden hiekoituksia sekä sisäänkäyntien polanteiden poistoa, ja niiden jälkeen olikin hyvä suunnata ansaitun viikonlopun viettoon.