top of page

Yritys

Pidämme huolta kiinteistöstäsi kuin omastamme yli 15 vuoden kokemuksella

DSC00098-2.webp
Kuva-1.webp

Olemme Turun seudulla toimiva perheyritys. Uskallamme kutsua Talokumppania perheyritykseksi, sillä tiimimme koostuu sisaruksista ja perhetutuista. Alun perin tutustuimme toisiimme harrastusten parissa urheilukentillä. Jo silloin pelasimme hyvin yhteen, joskus jopa puoli kahteen.

Meillä on yli 15 vuoden kokemus kiinteistöpalvelualan töistä taloyhtiö- ja yritysasiakkaiden kanssa. Haluamme nyt tarjota kuluttajille saman luotettavan palvelun, mitä taloyhtiöt ja yritykset ovat saaneet jo vuosikymmenten ajan.

Vuosien saatossa olemme oppineet, että luotettavuus, läpinäkyvyys ja asiakaslähtöisyys ovat erinomaisen palvelun kulmakiviä. Nämä ovat myös meidän toimintamme lähtökohtia aina ensimmäisestä yhteydenotosta laskun ja raportin lähetykseen. 

Tiedämme, että hyvän ja luotettavan korjaajan, urakoitsijan, sähkärin tai putkarin löytäminen on haastavaa. Palveluntarjoajia on paljon ja palvelun laatu sekä toimintatavat vaihtelevat huomattavasti. Koska olemme toimineet alalla pitkään, tunnemme myös monet alan tekijöistä. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme saavat kauttamme luotettavaa palvelua kaikkiin kiinteistön ylläpito-, huolto- ja korjaustarpeisiinsa.

Luotettavuus

Ymmärrämme, että teemme töitä ihmisten kodeissa ja kohtelemme muiden ihmisten koteja kuin omiamme.

Läpinäkyvyys

Meille läpinäkyvyys tarkoittaa sitä, että tiedät aina missä mennään. Käymme mahdollisimman tarkasti etukäteen läpi työvaiheet ja kustannukset. Jälkikäteen raportoimme tehdyt työt, jotta epäselvyyksiltä vältytään. 

Asiakaslähtöisyys

Ymmärrämme, että tyytyväiset asiakkaat ovat menestyksekkään palvelun takana. Asiakastyytyväisyys on tärkein mittarimme.

Yhteistyö

Toimimme yhdessä kaikkien sidosryhmien kanssa parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

bottom of page